Oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa on ha janaisia säännöksiä siitä, miten oikeuden käyntiasiamiehen on hoidettava hänelle annettua toimeksiantoa. Luvun 7 §:ssä säädetään asiamiehellä olevan oikeus sopia hoidettavakseen saamansa asia, jollei valtuutuksessa tätä ole nimenomaisesti kielletty. Luvun 10 §:n mukaan asiamiehen on rehellisesti ja kaikella ahkeruudella ajettava hänelle uskottua asiaa eikä hänellä 11 §:n mukaan ole oikeutta ilman tuomioistuimen lupaa luopua hoidettavakseen saamansa asian ajamisesta. Luvun 17 §:ssä kielletään oikeudenkäyntiasiamiestä luvattomasti ilmaisemasta pää miehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon.
Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetussa laissa tarkoitetun toimiluvan saaneita toimiluvan haltijoita valvoo aluehallintovirasto. Valvonnan toteuttamiseksi toimiluvan haltijan on toimitettava aluehallintovirastolle vuosittain jäljennökset tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta. Tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastajan on erikseen ilmoitettava, onko toimiluvan haltija pitänyt toimeksiantajan lukuun perimänsä varat erillään omista varoistaan ja säilyttänyt ne luotettavalla tavalla. Aluehallintovirastolla on oikeus saada toimiluvan haltijalta salassapitovelvollisuuden estämättä lain noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot. Aluehallintovirastolla on oikeus laissa säädetyin edellytyksin peruuttaa toimilupa.
Esityksessä ehdotetaankin, että ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) otettaisiin oma säännöksensä luvan saaneiden oikeuden käyntiavustajien ammattieettisistä velvollisuuksista.
Kaikkiaan luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta voidaan arvioida aiheutuvan Asianajajaliitolle edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten valossa noin 100 000 euron vuosittainen lisä kustannus. Näin arvioiden Asianajajaliiton kustannukset asianajajien, julkisten oikeus avustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta olisivat yhteensä noin 615 000 euroa vuodessa. Kustannusten kattamista arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että valvontalautakunnan valvonnan ulottamisen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ehdotetaan tapahtuvaksi vasta vuoden 2013 alusta lukien.
Kuluttajansuojalaissa säännellään markkinointia toteamalla, että markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimusehtoja säännellään toteamalla, että elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.
Lupajärjestelmän piiriin kuuluvat oikeudenkäyntiavustajat olisivat velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat.
Lausunnoissa suhtauduttiin yleisesti ottaen myönteisesti työryhmän ehdotuksiin luvan varaisuuden laajuudesta. Työryhmän ehdotus työmarkkinajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten sisällyttämisestä lupajärjestelmän piiriin sai kuitenkin osakseen myös arvostelua. Saadun lausuntopalautteen johdosta ehdotetaan nyt, kuten edellä jaksossa 3.2.2 on selostettu, että lupajärjestelmän ulkopuolelle rajataan myös työmarkkinajärjestöjen palveluksessa olevat lakimiehet näiden toimiessa oikeudenkäyntiasiamiehinä palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa.
Tältä osin yhtenä vaihtoehtona voisi olla hyvän asianajajatavan omaksuminen, mitä puoltaisi myös se, että sitä koskevat säännöt ovat varsin täsmentyneitä hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa ja oikeuskäytännössä. Toisaalta hyvä asianajajatapa on nimen omaan asianajajien ammattikunnan oma ammattieettinen säännöstö, kun taas nyt kyse on muista kuin asianajajista. Velvollisuus noudattaa hyvää asianajajatapaa merkitsisi eräänlaista asianajajien ammattietiikan monopolia. Hyvä asianajajatapa ei kaikilta osin myöskään soveltuisi muihin kuin asianajajiin ja muihin vastaaviin itsenäisiin lakimiehiin, esimerkiksi työ tai virkasuhteessa oleviin lakimiehiin. Lisäksi velvollisuudessa olisi se periaatteellinen ongelma, että hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet valmistellaan ja hyväksytään Asianajajaliiton piirissä.
Aikaisemmin varsinkin maaseudulla oli hyvin tavallista, että eläkkeelle jääneet poliisit ja kihlakunnanoikeuksien lautamiehinä toimineet henkilöt tarjosivat oikeudellisia palveluja lähinnä laatimalla testamentteja, kiinteistökauppa ja perukirjoja sekä hoitamalla tuomioistuimissa erilaisia hakemus ja kirjaamisasioita. Täsmällistä tietoa ei ole siitä, miten yleistä tällainen palvelu on nykyään, mutta voidaan arvioida, ettei tällaisella lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden palveluntarjoamisella ole nykyään kovinkaan suurta merkitystä.
Jos lähdetään siitä, että Asianajajaliitolle valvonnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin Asianajajaliiton jäsenten (noin 1 900 jäsentä) ja luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajien kesken (noin 1 000 lakimiestä) heiltä perittävällä yhtä suurella maksulla, mainitun maksun suuruus olisi edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten perusteella laskettuna runsaat 210 euroa vuodessa.
Avustajapakko ylimääräisessä muutoksen haussa korkeimmassa oikeudessa voisi vähentää sellaisia hakemuksia, jotka eivät voi menestyä ja joiden tekemistä asianosaisen oikeusturva ei siten edellytä. Lainvoimaisen tuomion purkamista haluavan asianosaisen olisi ensin käännyttävä lainoppineen avustajan puoleen, joka arvioisi hakemuksen tekemisen tarpeellisuuden. Lisäksi asianosainen voisi edelleen esimerkiksi tehdä kantelun ylimmälle laillisuusvalvojalle, joka voisi tarvittaessa tehdä hakemuksen. Silloin, kun hakemuksen tekemiseen on aihetta, lainoppineen avustajan käyttäminen parantaisi hakemuksen laatua. Tämä edistäisi asianosaisen oikeusturvaa ja hakemuksen käsittelemistä korkeimmassa oikeudessa. Uudistus ei siten tosiasiassa heikentäisi asianosaisten oikeus turvaa.
Perusoikeusuudistuksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan ottanut kantaa niihin edellytyksiin, joilla jokin elinkeinotoiminta voidaan säätää luvanvaraiseksi.
Luvan myöntäminen oikeudenkäyntiavustajalle edellyttäisi muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään. Luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 3 momentin lähisukulaista ja aviopuolisoa koskeva poikkeus oikeudenkäyntiasiamiesten yleisistä kelpoisuusehdoista poistettaisiin. Sen sijaan nykyinen pykälän 4 momentissa oleva riidattomia ja eräitä muita asioita koskeva poikkeus yleisistä kelpoisuusehdoista säilytettäisiin.
Vaihtoehtoina edellisessä jaksossa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan ajatella tuomioistuimen suorittaman valvonnan tehostamista, oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävän luvanvaraistamista tai asianajo monopolin omaksumista.
Asianajajan on oltava myös muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Sopivuusvaatimus on rinnastettavissa valtion virkaan nimitettävältä vaadittavaan sopivuuteen asian omaiseen virkaan. Asianajajaliiton hallituksen ratkaisukäytännössä jäsenhakemuksen hylkääminen sopivuusvaatimuksen perusteella on perustunut hakijan psyykkisiin vaikeuksiin tai alkoholin tai huumeiden väärin käyttöön. Myös hakijan taloudelliset olosuhteet, lähinnä niin sanottu ylivelkaisuus, ovat johtaneet jäsenhakemuksen hylkäämiseen.